keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Takaisin Taistelukentälle!

PlayStation Networkin paluu salli jälleen mahdollisuuden nettikaihinoihin tuhansille ja taas tuhansille taistelukentille. Itsekin piti sitten pitkän tauon jälkeen palata jälleen Bad Company 2'n taistelukentille. Meno ei ollut muuttunut sitten yhtään, ihan kuin PSN ei olisi ollut alhaalla lainkaan. Ja mihin se muuttuisikaan? Ainakaan lagia ei tuntunut olevan yhtään. Vaikka kahden sotilaan Squad joutuikin suurimilta osin pitämään linjoja kasassa, sammuttelemalla tulipaloja ja huutamaan pää punaisena mikkiin perkeleitä, niin silti tuntui hyvältä palata takaisin fieldille. Ennen kuin PSN palasi linjoille, ehdin aloittaa toisen jo hyllyllä laittoman kauan pölyttyneenä löytyvän toisenlaisen taistelukentän, kuvitteellisen Europan taistelukentän.

Kyseessä on siis loistava tactical RPG, Valkyria Chronicles.


Vuosi 1935, kaksi suurvaltaa ja arvokas monikäyttöinen mineraali Ragnite. Tästä saadaan alkukohta pelille. Molempien suurvaltojen ekonomia on riippuvainen tästä arvokkaasta mineraalista, joka alkaa olla vähissä, joten sota alkaa olemaan väistämätön. Toinen suurvalloista, The Autocratic East Europan Imperial Alliance (pahikset?) iskeekin aseylivoimalla Atlantic Federationin kimppuun ja pakkottaa tämän puolustuskannalle. Tästä rohkaistuneena keisarin liitouma päättääkin hyökätä puolueettomaan Gallian ruhtinaskuntaan ottaakseen haltuunsa heidän rikkaat Ragnite varastot. Samalla sankarimme Welkin Gunther, Gallian kansallisankari kenraali Belgen Guntherin poika saapuu kotikyläänsä ja pian onkin sitten sankarin pojalla kädet täynnä töitä, kun keisarillisen liittouman miehet hyökkäävät kylään. Vastarinta taistelee hyvin vastaan, kunnes keisarilliset joukot ottavat kovemmat aseet käyttöön ja tuovat paikalle tankin. Onneksi Welkinin isäukko oli jättänyt latoonsa edellisestä sodasta prototyyppi-tankin, jonka avulla Welkin ja toverit pelastavat kylän ja onnistuivat pakenemaan Gallian pääkaupunkiin, Randgriziin. Siellä veijarit liittyvät nostoväkeen ja Welkin saa tankkinsa kanssa komennukseen seitsemännen joukkueen.

Astelema on todella herkulinen ja kaunista katseltavaa, vaikka peli onkin jo muutaman vanha. Tarina on mielenkiintoinen ja sen kerronta mielyttävää. Tarinaa seurataan kirjassa olevien episodejen mukaan. Suurin osa episodeista on animaatiota, osasta siirrytään taistelukentälle. Pelaaminen taktista ropetusta, josta itselleni tuli mieleen Nintendon Fire Emblem -sarjat. Taistelut ovat osaksi realiaikaista*, mutta pääasiassa vuoropohjaisia. HQ'ssa voidaan värävät kasa miehiä/naisia komennukseen ja kaikilla omat boostinsa ja downsidensä. HQ'ssa pystytään myös parantelemaan aseita sekä kehittää miehistöä koulutuksella.

Peli itse on aika reilu eikä ainakaan vielä hirveitä epäreiluuksia ole tullut. Omat virheet taktikoinnissa kyllä saa hieman harmittamaan, mutta onhan pelissä mahdollisuus tallentaa missä kohtaa vain. Hosuminen ei auta, sillä peli kuitekin tarjoaa mahdollisuuden miettiä rauhassa ratkaisuja. Jos esim. Fire Emblemit maistuvat edes hiukan, niin suosittelen lämpimästi Valkyria Chroniclesia. Peli on varmasti yksi parhaista mitä PS3'llä on tarjota. :3

*Liikkuessa viholliset ampuvat reaaliajassa, kunnes pelaaja valitsee hyökkäys -toiminnan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti